Tämä blogi sisältää

Iloista paperiaskartelua

tiistai 27. elokuuta 2013

Niin on hempeää ja romanttista, että

Nämä upeat kesäilmat lienee syynä kun kortistakin tuli näin hempeä ja kesäinen. Näin vaaleita kortteja tulee tehnyä harvoin, mutta tämä syntyi kuin itsestään. Pöydälle olin varannut ihan erilaisia papereita, mutta eivät suostuneet menemään tähän korttiin,,,, tiedätte tunteen.


Kyseessä siis taskukortti. Tuohon sydämen kohdalle voi laittaa tekstin tai esim. numerot, toiselle puolelle saa sitten vielä kirjoitettua tekstiä lisää jos tarpeen. Koska tälle ei ole vielä saajaa tiedossa jätin kortin näin. Papereihin lisäilin varsin kevyellä kädellä distressin mustetta. Perhoset ja kukka ovat saaneet hennon kimalluksen diamond sticklesistä., mutta kuvassahan ne ei  näy. Kokonaisuudesta pidän, ja näitä hempeilyjä voisi tehdä jatkossakin.


Kiitokset muuten edellisen postauksen kommenteista, taidan jo tietää minkä/mitkä tekstit pääsevät korttiin.

Nauttikaahan ihanan aurinkoisista päivistä!!

lauantai 24. elokuuta 2013

Nyt tarvitaan vähän "jelppiä"

Artin kananen  komeilee tässä tekeillään olevassa kortissa.  Kortti on tarkoitus lähettää ns. hyvänmielen kortiksi kaverille. Haluaisin korttiin jonkun hauskan tekstin, en vain osaa päättää minkä. Olen pyöritellyt mm. seuraavia vaihtoehtoja:

1. Eläköön hyvä ruoka ja muotoilevat alusvaatteet!

2. Koko kesä on karpattu .... 

3. Muodot kohdillaan

4. Olen aina tiennyt omistavani tiimalasivartalon, meni vain hetki sen löytämisessä.



Nyt pyydänkin apua. Mikä olisi hyvä, tai onko heittää jotain muuta kivaa tekstiä??  Jos  tulee tuollainen pidempi teksti, se menee tietysti kortin sisälle ja tuohon kanteen täytyy keksiä jotain. En saa korttia valmiiksi kun en osaa tuota tekstiasiaa päättää, sehän vaikuttaa olennaisesti siihen mitä kaikkea tuohon vielä laitan, jos laitan.

Kertokaa ihmeessä mielipiteenne/ideoita, olen niistä äärettömän kiitollinen. 

Laittelen sitten myöhemmin kuvaa valmiista kortista.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Vuoden ensimmäinen joulukortti!

Tästä se joulukorttikausi alkaa ( tai sitten jäädään tähän yhteen ja ostetaan kaupasta loput :)).
Tähän korttiin sain ispiraation ihan Hilun ansiosta, hän oli tehnyt kyseisellä leimalla kauniin kortin, ja siinä vaiheessa muistin, että minultakin löytyy ko. leima täysin käyttämättömänä.

Reunoja on ressailtu ja distressin musteita tuputeltu. Lisäilin hieman kimallusta tuohon maisemaan, mutta sehän ei tässä näy. Joulutähti on Spellbindersin stansseilla tehty. Tuo leimakuva on todella iso, joten mitään ihmeellisyyksiä ei korttiin mahdu jos kuvan käyttää kokonaisena. Täytynee kokeilla hieman erilaisia variaatioita tästä, leimasta pidän kyllä kovasti.


Orastavaa kortti-innostusta havaittavissa taas. Ja jopa ideoitakin, ehkä toivo ei ole vielä mennyttä.

Halauksia!

perjantai 16. elokuuta 2013

Luovuus kadoksissa

En tiedä minne olen luovuuteeni kadottanut, mutta korttien teko ei vain suju nyt. . En  saa aikaiseksi mitään kivaa. Leimakuviakin vain pyörittelen, mutta kaikki ideat ovat kadonneet johonkin. Ihaillen katselen teidän muiden ihania tuotoksia, olette olleet ahkeria koko kesän ja silmä on levännyt teidän kätten töitä katsellessa, kiitokset siitä.

Aloitin uudessa todella mielenkiintoisessa ja haastavassa työssä heinäkuun alussa, joten liekö kaiken uuden omaksuminen vienyt luovuuteni tauolle?!?!? Toivotaan, että se löytää vielä tiensä takaisin.

Tässä kuitenkin näytille aika surkea yritelmä tehdä edes jonkinlainen kortti. Kaunista paperia,  sydän kakkupaperi ja rusetti, eipä ole kummoiset korttini ainekset, vaan tyytyväinen olen sikäli, että sain edes jotain aikaiseksi. Tästä ei voi mennä kuin ylöspäin :)



Minulla on juuri alkanut ikävän oloinen syysflunssa, joten päivän kirjoitukset sen mukaisesti harmaat.... kyllä tämä tästä taas piristyy.... olen tunnetusti äärettömän huono ja kärsimätön potilas.


Kiitos vierailustasi!